Keep on keeping on
Tein
mun kandin teoriaosiota monta päivää ihan silmät loistaen, ja olin aivan varma
että siitä tulee suorastaan mahtava. No ei tullut ihan vielä, sillä nyt oon
leikannut useat turhat pätkät pois sekä tiivistänyt tekstiä tiettyjen asioden
kohdalla.
Tän
pohjalta mun teoria on nyt parempi. Se on saanut myös uuden kappalejaon. Sain
siihen hyvän palautteen supervisorilta, jonka pohjalta korjasin työtä
yhtenäisemmäksi.
Tärkein
pointti koko hommassa on tämä: Koko Thesiksen pitää olla coherent eli johdonmukainen.
Nyt
mun teoria alkaa myös olemaan sitä.
Status report 30.8.2015 20.38
Teoriaosio on 10 sivua, mutta
muutama teksti odottaa vielä hyperlinkkinä. Viimeistelyä ja hiomista on vielä
luvassa.
Kohta 2. Metodit on saanut
alkusysäyksen ja on nyt reilun sivun mittainen. Tätä voi työstää aina silloin
kun teoria rupee keittämään pahemmin.
Lähdeluettelo on hirveä sekamelska
uutta, vanhaa sekä tekstistä poistettua tavaraa.
Tällä hetkellä mä muuten työstän
kandia tiedostoon nimeltä ”Tähän tiivistetty 30.8”. Koneelta löytyy myös 11
muuta tiedostoa kuten esimerkiksi TÄHÄN TYÖSTETÄÄN TÄMÄ VIIMEISIN tai Thesis
Roni Kiuru 1st draft of theory.
Onneks otin noi päivämäärät käyttöön.
Kommentit
Lähetä kommentti