Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2019.

Indonesiassa 2019

Tehtiin 16 päivän matka Indonesiaan. Tässä kokemukset reissusta, eri paikoista joissa käytiin, indonesialaisista ihmisistä ja muutama sana liikkumisesta paikasta toiseen. Enjoy! Uluwatu Uluwatu on paikkana erityisesti surffausta varten, mikä näkyi myös vahvasti katukuvassa. Itseasiassa jopa kaikissa skoottereissa oli surffilaudalle paikka. Me ei-surffarit oltiin niitä odd one outeja hiihtelemässä släbäreissä pitkin Uluwatun katuja. Uluwatussa rannoille mennään hieman eri tavalla kuin mihin oli tottunut: reitti kulkee ensin hämärän tuntuista polkua ja sitten todella jyrkkiä portaita pitkin esimerkiksi jonku ravintolan sisään, jonka läpi kuljetaan sitten rannalle.  Näkymät näistä portaikoista olivat aivan uskomattoman hienot, joten joka kerta me sinne alas aina talsittiin. Hintataso: Edullinen suhteessa muuhun Baliin Ravintolasuositus: The Loft Miinusmerkki: Hotellin (BoHo Bingin Beach Bali) suihkussa tuli vain kylmää vettä Uluwatun jälkeen odotti paratiisisaari Gi