Alkusanat
Ihan tarkkaan en tiedä viimeisintä juomaani, jossa olisi ollut alkoholia. Se on saattanut olla 2023 Euroviisujen aikaan juotu Käärijä-mojito tai sitten olen vielä tuon jälkeen juonut jonkun oluen jossain. Viimeisin kuva alkoholillisesta oluesta löytyy Kuopion lentokentältä 11. toukokuuta 2023, joka saattaa olla viimeisin tuoppi, jonka olen kumonnut kurkusta alas. Joka tapauksessa kesäkuussa 2023 en juonut alkoholia, enkä ole juonut sen jälkeenkään, joten tänään vietetään sitä päivää, jolloin olen varmasti ollut vuoden juomatta.
En erityisemmin ole tähdännyt mihinkään vuoden alkoholittomuuteen, vaan tämä lähti itseasiassa liikkeelle juhannuksesta 2023, jolloin päätimme olla selvin päin. Joskin taisin olla jo tuossa kohti ollut ilman alkoholia jo yli kuukauden päivät. Tätä seurasi ajatus siitä, kuinka palauttava alkoholivapaa kesäloma olisikaan (olihan se), minkä perään homma vaan jatkui näin.
Vaikka en siis ole mitään vuosi selvin päin -projektia vetänytkään, on joka tapauksessa nyt jotenkin se oikea hetki kirjoittaa tästä asiasta, sillä vuosi on syystä tai toisesta sellainen merkkipaalu, jota myös itse rehellisyyden nimissä pidin tärkeänä.
Tässä tekstissä on siis koottuna omia fiiliksiä ja ajatuksia alkoholittomuudesta ainakin vuoden kokemuksella. Nauti vastuullisesti.
Aiotko juoda enää koskaan?
Tuo on varmaan se ensimmäinen kysymys, joka lukijalta saattaa herätä. Vastaus on, että todennäköisesti en, mutta olen tätä kyllä monelta kantilta pyöritellyt:
Toisaalta alkoholittomuus on toiminut minulle todella hyvin: olen nukkunut hyvin yli vuoden putkeen, olen terveempi, aina voi ajaa autoa, koskaan ei ole paha olo aamulla, yksikään päivä ei mene ohi krapulasta kärsiessä, rahaa säästyy, ei tule sählättyä kännissä milloin mitäkin, ja niin edelleen. Alkaa olla listana varsin vakuuttava sen puolesta, että ei joisi enää koskaan.
Toisaalta taas olen miettinyt, että kohtaanko joskus tilanteen, jossa olisi kohteliasta juoda jotain todella arvokasta tarjolla olevaa alkoholillista juomaa, toisaalta taas esim. vappusimassa on 0,7% alkoholia (joten onko sen juominen juomista?), onkohan olemassa joku todella hyvä viini, jota en nyt pääse ikinä maistamaan?, ja niin edelleen. Nämä pyörivät sitten vaakakupin toisella puolella.
En juo enää alkoholia. Tuossa on ne sanat, joilla itselleni kuvaisin tilannetta. Sellainen, että ostaisin perjantaina kaupasta kaljaa ja joisin niitä on kyllä taakse jäänyttä aikaa. Eli vastaus kysymykseen "Tekeekö koskaan mieli?" on hyvin selkeä "No ei kyllä tee" ja hymiö perään, joko kasvoille tai Whatsappiin.
Mitä muut on mieltä?
Perisuomalainen mitähän ne muut ajattelee, on toinen asia, mihin lukija saattaa janota vastausta. Olen tasan kerran ollut tilanteessa, jossa alkoholittomuuttani pilkattiin kevyesti toteamalla, että juomassani on vain yksi ongelma, se että se on non-alcoholic. Tämä humaltunut hahmo murjaisi mielestään varmasti ihan hyvän vitsin, joten taisin vastata jotain "jep niinpä" ja jatkoin eteenpäin. Jotkut ovat myös kysyneet, että olenko vapaaehtoisesti vai onko taustalla joku terveydellinen/uskonnollinen syy (ei) ja kerran myös selkeästi vitsillä asian todettiin olevan outoa.
Näiden ihmettelyjen ja kysymysten ohella kaikkeista hauskinta on ollut ihmisten oman alkoholin käytön (ja sen lopettamisen) ajattelu siinä kohti, kun olen kertonut tilanteestani. Todella moni on pohtinut automaattisesti, että voisivatko he itse olla alkoholittomia tai kertovat millaisia alkoholikäyttäjiä he itse ovat. Se on ollut hauskaa seurattavaa, kun ihminen pysähtyy asian äärelle ja sitten sieltä pullahtaa tyyliin: "Viini ois kyllä mulle se vaikein." toteamus omasta alkoholin käyttämisen lopettamisen mahdollisuudesta.
Työkonteksti on myös yksi, missä alkoholittomuus nousee esiin, sillä alkoholi on monesti läsnä myös erinäisissä asiakastilaisuuksissa (ei ollut minkäänlaista ongelmaa olla holittomana asiakkaiden kanssa eräässä tapahtumassa ja oli siellä muutama muukin "oma" limupullot kädessä), joskin olen nähnyt myös yleisesti alkoholin alastrendaamisen näkyvän myös asiakkaiden kanssa aikaa viettäessä.
Muiden ihmisten pohdinnat ja ajatukset ovat siis peilanneet vahvasti heidän omaa suhdettaan alkoholiin ja en ole kohdannut mitään aidosti epämukavaa asian suhteen.
Asian merkitys on laskenut kuin lehmän häntä
Alkoholittomuus oli mielettömän kiehtova puheenaihe ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana, kun ei käyttänytkään sitä itse enää. Asiasta jaksoi jauhaa mielin määrin ja melkein tilanteessa kuin tilanteessa pohti maailman menoa alkoholin vinkkelistä. Esimerkiksi se, kun käveli Helsingin kaduilla ja katsoi, miten kaikki istui terassilla viinilasit ja oluttuopit nenän edessä, oli jotenkin todella väkevän näköistä menoa ja sitä vaan pohti, että onpas tässä maailmassa paljon alkoholia.
Nykyään ei asiaan enää niin paljoa kiinnitä huomiota, jos itse asiassa edes lainkaan. Muistan kuitenkin hyvin ne pitkät keskustelut ystävien kanssa asiasta ja sen, miten maailma tosiaan oli yhtäkkiä niin täynnä alkoholia, kun siihen ei itse koskenut. Myös omia todella vahvoja defenssejä alkoholin käytön suojelemiseksi on löytänyt varsinkin whatsappin historiasta hakemalla sanalla alkoholi.
Loppusanat
Se mikä on ollut kaikkeista parasta alkoholittomuudessa on se, että sunnuntaisin ei ole enää kertaakaan ahdistanut. En ennen edes tajunnut sen johtuneen alkoholista, vaan luulin sen olevan jotain työstressiä tai muuta, mikä tuntui lievästi epämukavalta. Se on ollut kaikkeista tärkein muutos itselleni, vaikka onhan tässä näitä terveyshyötyjä saatu kerättyä varmasti iso kasa muitakin.
Mitä taas tulee pelkän limun lipittämiseen, niin ollaan onneksi nykyään niin runsaan tarjonnan äärellä alkoholittomia juomia, että sitä pystyy nauttimaan niin valkoviineistä, oluista, siidereistä kuin mocktaileistakin. Alkoholittomuuden trendi on ollut vahvassa kasvussa siis myös kaupan juomahyllyllä tämän oman kauteni aikana.
Loppuun todettakoon, että käytin tarkoituksella alussa sanaa "viimeisin juomani" enkä "viimeinen juomani", sillä en ole kokenut tätä sellaiseksi, että asia menisi jotenkin pilalle, jos joskus vaikka ihan vahingossakin hörppään väärästä lasista (jossa oli alkoholia) ja tällöin hieno putkeni katkeaa, tai että haluankin maistaa jotain jännittävää juomaa, jossa sitten olikin vaikka pari prossaa alkoholia.
Kommentit
Lähetä kommentti