Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Yksi annos gradua: Psychological Internalization

Aika lailla 15 viikkoa sitten kirjoitin ensimmäisen kerran gradusta tänne blogiin. Nyt kun katsoo taaksepäin, huomaa olleensa kyllä hieman jyvällä, mutta lopulta myös hakoteillä siitä, mistä gradu lopulta tulee kertomaan ja mitä siinä tutkitaan. Ehkä onnekkaidenkin sattumien jälkeen mun gradun kyselylomakkeeseen päätyi yhteensä 41 kysymystä, jotka muodostivat yhteensä 10 eri mittaria. Jokainen mittari pohjautuu vahvasti aiempaan tutkimukseen, enkä ole yhtäkään kysymystä joutunut itse keksimään. Kysymyksillä mitataan erilaisia psykologisia tarpeita sekä niihin liitettyjä teemoja. Aiemmin oli puhetta siitä, että tutkisin miten motivaatio vaikuttaa työsuoritukseen. Turns out, motivaatio on Self-determination theoryssa määritelty hieman kompleksimmaksi kokonaisuudeksi kuin mitä alkuun näytti. Tässä tarjoilen nyt yhden twistin tarinassa: Ihmisellä on taipumus ”psychological internalizationiin”. Ihminen on siis taipuvainen kääntämään ulkoiset syyt sisäisiksi syiksi. Tällöin