Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Q1 Check 2018 edition

Suoritetaan vuotuinen kvartaalikatsaus yhtiömme vuoden 2018 tavoitteisiin painottaen Q1:n saavutuksia ja niiden seurannaisvaikutuksia. Seuraavat kolme ovat tärkeimpiä yhtiömme aikaansannoksia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä: 1. Tärkein aikaansaannos on yhtiömme Q2:n aikana finalisoitava muutto uusiin toimitiloihin. Ratkaisun myötä kokonaisneliöt vähenevät nykyiseen ratkaisuun verrattuna, mutta yhtiöllä on jatkossa täysi omistus omasta toimitilastaan. Yhtiö näkee tämän strategisesti tärkeänä asiana tulevien vuosien painopisteitä ajatellen. Yhtiö investoi merkittävästi uusiin tiloihin, sillä ne nähtiin välttämättöminä tulevaisuuden kannalta. 2. Yhtiön toinen iso muutos nähtiin tavassa hankkia tuloja. Tämä oli merkittävä tekijä kohdan 1. toteuttamisen kannalta. 3. Yhtiö tulee saattamaan jatkokouluttautumisen päätökseen Q2:n aikana. Tämän tavoitteen täytyttyä yhtiö aikoo järjestää maisterikahvit -nimisen tilaisuuden uusissa toimitiloissaan. Yhtiö tiedottaa tilaisuudesta tark

Tekee gutaa: Miksi kannattaa olla prososiaalinen?

Hyvän tekeminen tekee gutaa Yhtenä mittarina mun gradussa toimii hyvän tekemisen kokemus ja myös hyvän tekemisen kokemuksen puuttuminen. Tutkin siis (muiden mittareiden ohella) sitä, millainen yhteys tälläisella prososiaalisella toiminnalla aka hyvän tekemisellä on työntekijän suoritusmittareiden kanssa. Selvityksen alla on muun muassa seuraava: Ovatko ne tyypit ketkä vaikka myy eniten samalla niitä, jotka eniten kokevat tekevänsä hyvää muille. Tai vaihtoehtoisesti ovatko ne tyypit, jotka (ikävä kyllä) kokevat aiheuttavansa muille pahaa niitä, joiden myynti ei futaa yhtä hyvin. Eli pyritään löytämään korrelaatio hyvän tekemisen ja työsuoritusmittareiden väliltä. Hiffasitko? Hyvä! Luonnollisesti tätä mun omaa (pikku) tukimusta edeltävät tutkimukset prosiaalisen toiminnan vaikutuksista on käsiteltävä kirjallisuuskatsauksessa. Ylläripylläri, en toden totta ole ainoa, joka on tutkinut hyvän tekemisen eli prososiaalisen käyttäytymisen mahdollisia positiivisia vaikutuksia. (Aiempaa tu