Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

One month in Asia

Heinäkuu tuli tänä vuonna vietettyä melkeinpä kokonaan ulkomailla. Thaimaa, Singapore ja Malesia toimivat kohdemaina ja erityisesti ensimmäisenä mainittu on omaan mieleen. Heti kun saavuimme reilun 16 tunnin matkustamisen jälkeen näyttämään arrival cardeja Thaimaan immigration tarkastajille, painoivat Thaimaan tuoksut armotta Suvarnabhumin kentän läpi. Thaikuissa mentiin heti ekana vetämään riisikanat, johon unohdin ennen ensimmäistä lusikallista puristaa sen limen. Toka lusikallinen olikin sitten jo taivaallisen hyvää. Muistan miettineeni, että tätä me tultiin ainakin täältä hakemaan. Reissun ekalla viikolla oltiin Pattayalla, jossa aika tuntui menevän todella vauhdilla eteenpäin. Omilla skoottereilla oli tosi kivaa päristellä menemään ja kelit suosivat jo tässä vaiheessa reissaajia. Reissun toka viikko vietettiin Changin saarella, jossa tuli nautittua lomameiningeistä, joskin yksityisranta saariloman tokalla pätkällä tuli vähän silmille. Unettava mesta saaren pohjoisosassa k