Suomalainen mies, joka puhuu.

Meillä oli ala-asteella sellaiset reissuvihot, joihin opettaja kirjoitti viestiä. Reissuvihko kulki oppilaiden mukana vanhemmille, jotka lukivat reissuvihkoa ja kuittasivat sinne tarvittavat asiat. Eräänlainen esi-Wilma oli tämä reissuvihkosysteemi.

Mun reissuvihossa luki kerran näin:

”Ronilla on puheripuli.”

Puhua pälpätin ja pulputin kuulemma todella paljon ja se häiritsi ainakin opettajan mielestä luokan opiskelua. Opettaja halusi, että asialle tehdään jotain. Äiti Kiuru oli eri mieltä ja pamautti reissuvihon kautta vastapalloon, että kerrankin on suomalainen mies, joka puhuu.

Toki mä jouduin opettelemaan, pieni poika kun olin, että ei saa häiritä muita, vaikka itseä kuinka kiinnostaisi kertoa joku juttu. Mutta ihan selkeästi mua ei ole myöskään hyssytelty, vaan on annettu pojan puhua.

Välillä on faija ollut korvat punaisena viereisessä parturituolissa, kun pikkuroni on päättänyt jakaa täysin avoimesti asioita hiusalan ammattilaisille. Oon pelannut futista taloyhtiön pihalla niin kovaäänisesti, että talkkari tuli katsomaan kuinka monta poikaa siellä oikein pelaa. Yksinhän minä siellä potkin palloa tiiliseinään ja torjuin kimmokkeet. Selostin (huusin) ottelutapahtumat ilmeisen elävällä tavalla.

Oon myös ilmeisesti aina ollut aika itsevarma häiskä. Naapurustoon muutti uusi perhe ja heillä oli samanikäinen nappula kuin mitä itse olin. Kun kohtasimme taloyhtiön pihalla ja tämä uusi kaveri vähän ujosteli, niin meikäpoika huudahti: "No tuutsä!" Tulihan se ja meistä tuli kavereita.

Mä oon edelleen toi sama Roni. Jutut on vaan vaihtunut pihapeleistä tämän elämänvaiheen asioihin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alkoholi jäi taakse jo vuosi sitten

Ei mikään perinteinen matkablogiräpätys