Tekstit

Kesäloma yllätti autoilijan

Olin sopinut 8.6-28.6 pidettävän lomani ajaksi pari reissua. Vaasa ja Lahti oli päivämäärien puolesta lyöty lukkoon. Vaasa ensin, sitten synttärit ja juhannus, ja vikalla lomaviikolla Lahti. Ihan mukava setti oli tiedossa. Muistan kuinka tokana lomapäivänä tuli oltua vähän levoton ja ihmeissään, kun tekemistä ei tuntunut millään riittävän. Vähän sama homma kuin viime lomalla, kun alkuun tuntui siltä, että nyt pitää sinkoilla paikasta toiseen ja kokoajan pitää tehdä jotain. Lepo ilmeisesti alkoi jo siinä vaiheessa tehdä tehtäväänsä. Tai jotain. Tylsää mulla ainakin oli. ”Mua voi pyytää vaikka kävelylle tai kahville” ”No mä mietin, että uskaltaisinkohan mä pyytää” ”No uskaltaisit” 12.6 pääsin sitten hurauttamaan hybridilläni Vaasaan, jossa vietimme kaverin kanssa äärimmäisen vaasalaisen viikonlopun. Käytiin Fondiksessa syömässä, Strampenin terdellä juotiin vaasalaista olutta, hienolla laivalla käytiin ottamassa yhet, myöhemmin Fonassa tilattiin vaasalalaista giniä GT...

Näillä mennään päätyyn asti, mutta levätään ensin

Nyt kun mulla on kaikki kurssit kevään osalta suoritettu hyväksytysti, niin voidaan ottaa pieni katsaus kohti loppuhuipennusta. Syyslukukauteenhan tämä siis päättyy ja mitä ainakin itse ymmärsin tuosta koulun loppuratkaisusta, niin mulla tulee olemaan kaksi tällaista torstaista lauantaihin olevaa kouluviikonloppua, jotka pidetään syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. Ohjelmassa mulla näkyy yksi kurssi, joten luentojen osalta homma on siinä vaiheessa valmis. En tiedä pitääkö käydä Tallinnassa asti, mutta se selviää sitten myöhemmin. Joka tapauksessa sinne tulee vielä koulun puitteissa mentyä, sillä lopputyön viimeinen puolustus eli ”final defense” sekä se kovasti odotettu graduation (!) ovat sitten siellä etelämpänä järjestettäviä tapahtumia. Tämän lopputyön eli kandin osalta oon jo pari kertaa joutunut hommiin. Ensin se piti declarata (saatiin aluksi ”bloody awkward pdf-file”, mutta myöhemmin sähköpostiin saapui myös .doc tiedosto). No, siitäkin selvittiin. Tänään mä puolestaan läh...

Vielä puolet yhdestä kymmenesosasta

Kysymykseen millaista on ollut muuttaa kotiin, vastaan että porukoilla asuminen on sujunut erinomaisesti. Loistava sanotaan heti –politiikka on toiminut kuin se kuuluisa junan vessa. Myös huolehdin itse koulun –linjaus on pelittänyt mainiosti. 60-lukulaisille ei aina ihan aukea, että miksi se koulutyö pitää kirjoittaa keskellä yötä, mutta ei noi silti ole lähteneet edes ääneen ihmettelemään mun ajankäyttömallia. On siis ollut kaiken kaikkiaan mukavaa huomata miten helposti tää meidän yhdessä asuminen sujuu. Tosin välillä tulee kyllä etsittyä videokameraa, jonne voisi Modern Family -tyylisesti antaa pari valittua katsetta. Veikkaan kyllä, että en ole tämän talouden ainoa katseidenantaja. Mutta kyllä me pärjätään. Tosi hyvin. Mikä muu on tosi hyvin, niin tää mun koulu. Lopputyön eli Bacherlor’s Thesiksen laitoin aluille vaadituilla lomakkeilla. Deadlinet oli siinä. Maanantaina mulla on vika tentti, jossa mun tarvii vastata puoliksi oikein yhteen kysymykseen kymmenestä , ja pääse...

Tenteissä tavataan!

Tänään on tiistai 5.5 ja kello on 01:57. Olen juuri saanut palautettua yhden rakkaista kotitehtävistäni. Sen myötä avasin Excelin ja tein merkinnän taulukkoon: Tämä deadline on hoidettu. Sen jälkeen aloin tutkia tuota Exceliä tarkemmin. Ihan kuin toi ei enää näyttäisi niin pahalta. Hmm. Päätin katsoa kevään loput aikataulut ihan kokonaan vielä läpi myös tuolta koulun järjestelmästä, sillä osassa kursseista mulla saattaa olla kurssi jo läpi, vaikka arvosanaa voikin vielä parannella. Sain tämän pohjalta luotua listauksen kurssien statuksesta. Kurssit kevätlukukausi 2015 statuslistaus: Läpi  torstaina. Läpi  perjantaina. Läpi. Tenttiä vaille valmis. Läpi. Läpi. Tenttiä vaille valmis. Läpi. Tenttiä vaille valmis. Toihan on ihan läpyttelyä. Nyt on eka kerta, kun ei vituttaisi kuulla lausetta:  ”No eihän tos oo enää paljoo” No ei niin. Huokaisun syvyysluokka: Mariaanien hauta.

Politiikkaa minun silmin

Suoritin itselleni hyvin tyypillisen pohdinnan matkalla äänestämään. Taannuin kyselyikään ja kaivoin mahdollisia aukkoja demokratiasta. Voiko kuka tahansa äänioikeutettu asettua ehdolle? Mitä jos kaikki asettuvat ehdolle ja äänestävät itseään? Mitä jos kukaan ei asetu ehdolle? Mitä jos vain yksi asettuu ehdolle? Mitä jos 199 asettuu ehdolle? Mitä jos kukaan ei äänestä? Puolueen tulee hyväksyä ehdokas. Kansanedustaja saa 6380 euroa liksaa . 30% jätti äänestämättä. Vaalitulosten jälkeen jäin pohtimaan seuraavaa: Miksi Keskusta voitti? Mitä Keskusta hakee? Eikö kaikki yritä parempaa Suomea? Millä keinoin Suomi saadaan nousuun? Eikö viennistä ole ollut paljon puhetta? Keskusta hakee muutosta. Kaikki yrittävät parempaa Suomea. Minun ratkaisuni olisi viennin kehittäminen.  Miten sitä kehitetään? Tukemalla vientiyrityksiä? Helpottamalla vientiyrityksen perustamista? Työn kautta? Muuttumalla? Tömäyttämällä jytky? En tiedä.   Liikaa kysymysmerkkejä. Tein si...

Näin teet koulutehtävän

Olen nähnyt sata kertaa sen hauskan kuvan. Sen kuvan, jossa kaikki työ tehdään lopussa. Sen kuvan, jossa aluksi on aikaa riittämiin. Sen kuvan, jossa lopussa tehdään kaikki työ samalla itkien. Sen kuvan, jossa kuvannoillisesti sanotaan: SINÄ TEKEMÄSSÄ KOULUTEHTÄVÄÄ Kyllä. Caps lockilla. Siten huudetaan. Tässä linkki kuvaan, jos et ole sitä vielä nähnyt:  http://www.toothpastefordinner.com/103012/the-creative-process.gif Mä sain tietää tästä kotitehtävästä 19.2. Mulle annettiin 45 päivää aikaa hoitaa homma maaliin. Tulin toimineeksi seuraavaan mallin mukaisesti: 44 ensimmäistä päivää 19.2-4.4 klo 17.00: 1. Älä tee mitään. 2. Stressaa satunnaisesti 3. Älä silti tee mitään 4.4 17.00-18.00: 1. Mieti aihetta, mutta myönnä itsellesi, että teet sen joka tapauksessa operaattorialasta. 2. Pohdi mielessäsi alkaako koulukavereitasi kyllästyttämään esitelmät operaattoreista. 3. Muista United Bankers. 4. Muista Eco Dining. 5. Pohdi onko ekologista kierrä...

Q1 Check

Vuosi 2015 aloitettiin puhtaalta pöydältä. Lupauduimme olemaan valmiita kaikkeen ja annoimmekin tulevalle tehtävän: Antaa palaa vaan. Alkuun oli heti hankalaa koulun kanssa, mutta sijoitimme kaiken energian kouluun ja selvitimme tukalan tilanteen ottamatta yhtään F:ää tai E:tä. (A-E arvosteluasteikko, A paras E huonoin, F hylätty) Maaliskuussa meille tuli eteen ehkä hieman ennakoitukin tilanne. Tapa hankkia tuotot oli haettava toista reittiä. Tämän myötä aiemminkin blogissa mainittu peliliike suoritettiin ja siirryimme takaisin vanhoille apajille. Edellisenä vuonna suoritetut toimenpiteet asumisen suhteen aiheuttivat luonnollisen liikahduksen menoissa, ja tämän asian kanssa onkin painittu menemään pitkin kylmää ja pimeää talvea. Keskusteltuani eri sidosryhmien kanssa päädyimme pääsidosryhmän kanssa aloittamaan toimet yhteensulautumista varten. Tulemme siirtämään toimistomme huomattavasti pienempään tilaan, mutta fasiliteeteista meidän ei ole tarve tinkiä. Päinvastoin: kasvatam...