Kandini, rakkaani, Thesikseni.
Kandini, rakkaani, Thesikseni.
Syyskuussa 2012 me ei tiedetty toisistamme vielä mitään.
Meni vuosi.
Meni toinen.
Meni melkein kolmas, kunnes päädyit olemaan osa tulevaa aikataulua.
Ensiksi minun piti kuitenkin valita sinut. Aiheeni. Mistä
kirjottaisin?
No mistäköhän? Liittymistä tietysti.
Aina helppo liittymät.
Lopulta meni myös kolmas vuosi. Sitten meni kesä, sitten
syksy, ja sitten lumi tuli maahan. Kestikö siinä kauan, en tiedä. Aikaa ainakin
vietimme yhdessä todella paljon.
Välillä olimme Itä-Suomessa, toisina hetkinä pohdimme asioita yöaikaan, ja silloin tällöin käytiin yhdessä kahvilla Tapulikaupungissa moikkaamassa sinun Fitness-aiheista kaveriasi.
Välillä olimme Itä-Suomessa, toisina hetkinä pohdimme asioita yöaikaan, ja silloin tällöin käytiin yhdessä kahvilla Tapulikaupungissa moikkaamassa sinun Fitness-aiheista kaveriasi.
Fitness-kaveri odottaa vielä kohtaloaan, mutta sinut, kandini,
rakkaani, Thesikseni.
Sinut on arvioitu.
Yhteensä sinun arviointiin käytettiin kahtekymmentäyhtä (21)
eri arviointikriteeriä.
Sinut arvioitiin näiden kohtien osalta asteikolla 1-5.
Tarkemmin sinun kuvaamiseen näiden 21:n kohdan osalta käytettiin vain kolmea
eri sanaa, vaikka yhteensä viisi eri sanaa oli varattu sinun kuvaamiseen.
Kohta kohdalta sinua kuvattiin näillä sanoilla: Excellent (Erinomainen), Very good (Tosi hyvä), Good (Hyvä).
Olit niin hyvä, että olit kaikessa vähintään Hyvä. Sinuun kuvaamiseen ei kertaakaan
käytetty sanaa Satisfactory (Tyydyttävä) tai sanaa non-satisfactory (Ei-tyydyttävä).
Kokonaisuutena sinun arvioitiin olevan Very good.
Minä menen vielä sinut esittämään, vastaamaan muutamaan
kysymykseen, sekä kuulemaan viimeiset kommentit sinuun liittyen.
Mutta älä huoli muusta, kandini, rakkaani, Thesikseni.
Me tehtiin se.
Ai niin! Saanhan esitellä sinut kavereille ja sukulaisille? Ai saan.
Ai niin! Saanhan esitellä sinut kavereille ja sukulaisille? Ai saan.
Noni. Very good.
Kommentit
Lähetä kommentti