Johdanto
Olen halunnut kirjoittaa sijoittamisesta jo pitkään, mutta monta kertaa päässäni on vaivannut ajatus, että onko se viimeinen niitti tällä hetkellä asiantuntijoiden mielestä vallitsevalle sijoituskuplalle, että myös OKK-blogissa kirjoitetaan sijoittamisesta. Olen nimittäin saanut kuulla, että silloin ollaan pörssiromahduksen partaalla, kun taxikuskitkin alkavat jakamaan sijoitusvinkkejä.
Samalla tunnistan, että raha on itseasiassa aika iso tabu ja siitä kirjoittaminen ja puhuminen saattaa leimata minut tiettyyn hyväosaisen muottiin. Lisäksi, onhan tämä nyt aivan poskettoman keskiluokkaista näppäillä tästä aiheesta blogiin.
Löysin kuitenkin mielestäni ihan hyvän kulman, jolla lähestyä asiaa. Tässä tekstissä ei siis ole tarkoitus antaa mitään sijoitusvinkkejä, vaan kertoa oma tarina miten olen päätynyt tilanteeseen, jossa luulen ymmärtäväni tekeväni järkeviä asioita ollessani kuukausisäästäjä indeksirahastoihin.
Aloitetaan kuitenkin historiasta ja liikutaan sieltä kohti nykyhetkeä.
Hesarin taloussivut
Muistan nappulana ihmetelleeni Hesarin taloussivuja, jotka olivat täynnä nimiä ja niiden perässä oli numero. Esimerkiksi Sampo ja 42,89. Mietin tuolloin, että joskus haluan olla ihminen, joka tajuaa että mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu. Valtava lista nimiä ja numeroita, mutta miksi? Lukeeko näitä oikeasti joku ja saa tästä jotain irti?
Nimet olivat tietysti Helsingin pörssissä olevia yrityksiä ja vieressä oleva luku firman yhden osakkeen arvo sillä hetkellä. Mutta tuolloin en tajunnut hölkäsen pöläystä sivuista ja ajatukseni oli, että vielä jonain päivänä minä näistä jotain tajuan.
Ensimmäiset rahastot
Sain pienenä mahdollisuuden laittaa tietyn määrän rahaa rahastoihin ja pääsin vieläpä itse valitsemaan tietyistä vaihtoehdoista mihin rahat laitetaan. Tämä oli tietysti etuoikeutettua ja olen kiitollinen siitä, että olen voinut tämän hetken elämässäni kokea.
Vaihtoehtoina muistelen olleen maantieteellisesti jaettuja rahostaja ja sain sijoittaa esimerkiksi Eurooppaan, USA:an tai Japaniin. Muistan, että oli aivan superhauskaa valita mihin rahat sijoitetaan ja pohtia, että mikä nyt voisi olla paras.
En edelleenkään oikeasti ymmärtänyt mistään mitään, mutta hauskaa oli. Ja minulla on edelleen nämä rahastot olemassa enkä ole niihin käsitteekseni koskenut kuin kerran, kun myin jotain niistä noin 10 vuotta sitten.
Indeksisijoittaminen
Olin jo reilusti yli 20v, kun faija luki kirjan Sattuman kauppaa Wall Streetillä, jonka keskeinen teesi oli, että indeksisijoittaminen kannattaa ja niinpä tätä pitäisi kuulemma itsekin alkaa tehdä.
Nordnet oli myös tuomassa tai tuonut Suomeen täysin kulutonta indeksirahastoa ja että siinä olisi juuri sitä asiaa tarjolla, josta tämä kirja oli kertonut.
Tässä kohti ymmärsin sen verran, että se mitä aioin tehdä, kannattaisi kyllä, mutta minulla ei ollut mitään konkreettista lukua tai muuta, johon perustin sijoituspäätökseni. Laitoin rahaa, koska näin oli suositeltu tehtävän ja vieläpä kenties luotettavimman lähteen eli oman isän toimesta.
Ensimmäinen aito Ahaa-elämys
Muutama vuosi takaperin olen ainakin kuuntelemalla #rahapodi:a (tai sitten jotain muuta kautta saanut tietooni), että indeksisijoittamisella voi saavuttaa vuotuista tuottoa rahalleen ja että pitkällä juoksulla tuotto itsessään saa myös tuottoa. Olin siis törmännyt toden teolla korkoa korolle -ilmiöön.
Tätä oli tietysti myös laskettu koulussa ja ymmärsin perusperiaatteen toki jo aiemmin, mutta tässä kohti asia aukesi aivan eri tavalla. Muistan käyttäneeni eri laskureita hahmottaakseni millaisista summista puhutaan ja tajusin, että varsinkin hyvin pitkällä aikavälillä määrätyn tuottoprosentin toteutuessa oli mahdollista saavuttaa huomattava summa rahaa, vaikka kuukausittainen summa ei olisikaan huippukorkea.
Näinpä päätin aiemmin tehtyjen kertasijoitusten lisäksi lähteä omaan budjettiin sopivalla kuukausisummalla mukaan indeksisijoitustalkoisiin ja ajattelin, että vaikka tuottoprosentti painuisikin matalaksi, olisi se silti tuottoisaa ja parempi kuin rahan makaaminen tilillä. Aloin siis lapioida joka kuukausi Norndetin kuluttomaan Suomen indeksirahastoon.
Saman aikaan korvanapeissani Martin Paasi paasasi #rahapodi:ssa näistä sekä muista sijoittamiseen liittyvistä asioista ja opin yhä enemmän ja enemmän rahastoista, sijoittamisesta, osakkeista ja "kustannustehokkaasta pitkäjänteisestä indeksisijoittamisesta".
Toinen isompi Ahaa-elämysEi kovin kauaa sitten tajusin, että voin sijoittaa myös muualle kuin Suomeen ja että nimenomaan näitä indeksirahastoja oli tarjolla vino pino eri muodoissa eri palveluntarjoajilla. Matkaoppaani Martin paasasi tällä kertaa megatrendirahastoista ja että niihin sijoittamalla voisi saada omaan tuottoprosenttiin vipua maailman sen hetkisestä asennosta.
Liiketoiminnan kautta ymmärsin, että totta kai maailman tilanteet vaikuttavat yhtiöiden toimintaan ja toisilla nyt vaan sattuu olemaan parempi asema, kun jokin trendi on valloillaan. Niinpä halusin ehdottomasti lähteä seuraavaksi suuntamaan kuukausittaista lapiontipottiani kohti megatrendirahastoja.
Jälleen kerran kiitos Martinin, löysin erinäisiä rahastoja joihin sijoittaa. Kerran Martin mainitsi myös vanhan työnantajansa Seligson&Co:n Global Brands rahaston, joka siis sijoittaa 25 parhaaseen brändiin maailmassa. Minulle tämä rahasto oli samantien "voittajien" rahasto ja järkeilin, että maailman 25 vahvinta brändiä saavat brändistään melkoista etua muihin markkinoille tunkeilijoihin, joten niitä on todennäköisesti vaikea kaataa. Ja että listaahan päivitetään, joten rahasto on kokoajan sen hetken parhaiden 25 brändin kyydissä.
Vetäsin tuon listan itselleni exceliin ja laitoin filtterit päälle ja sorttailin sieltä itseäni puhuttelevat megatrendit ja lapioin myös näihin rahaa: Hauskalta kuulostava videopeli ja eSports -rahasto, ikääntyvästä väestöstä hyötyvien firmojen rahasto sekä kestävän ruokatuotannon rahasto päätyivät sijoituskohteikseni.
Järkeilin, että videopelit on hauska sijoituskohde ja että olen ollut huomaavinani vasta ensimmäisen nykäisyn videopelien kiinnostavuudesta katselukokemuksena. Tai sitten olen jo aivan myöhässä. Ikääntyvä väestö on yksiselitteinen fakta ja puolestaan kestävä ruokatuotanto kuulostaa terminä aivan no brainerilta.
Näillä ideoilla siis lähdin näiden pariin ja minulla oli mielestäni hyvin hajautettu sijoitukset, minkä sai myös tiivistettyä muotoon zoomerit, boomerit ja woket. Tämän lisäksi minulla oli maailman parhaat brändit sekä Suomen pörssin indeksi. Tällä kokoonpanolla siis mennään ja kuukausilapiointi jatkuu kuten ennenkin.
Loppusanat
Voidaan todeta, että tärkein yksittäinen sijoittamisen tielle sysäävä seikka oli tuo isän lukema kirja, minkä myötä indeksirahastosta tuli sana, jonka olin kuullut ja jota pidin hyvänä asiana. Toiseksi tärkein on ollut #rahapodi, joka on ollut samalla linjalla isän kanssa, mutta toki huomattavasti paremmalla ammattitaidolla.
Idea Sattuman kauppaa Wall Streetillä -kirjalla sekä #rahapodi:lla on kuitenkin sama: Lapioi kuukausittain indeksiin.
Tätä olen noudattanut ja tulen noudattamaan myös jatkossa. Katsotaan mihin se lopulta kantaa.
Kommentit
Lähetä kommentti