2015 ennustin tätä hetkeä, nyt ennustan vuotta 2025
Missä olen viiden vuoden päästä -pohdintojen osa 2
Viisi vuotta sitten 16.2.2015 olen pohtinut blogissa, missä olen viiden vuoden päästä. Veikkaan nyt vuonna 2020, että tuo kysymys on tullut mulle jossain vastaan ja olen siitä saanut kimmokkeen alkaa pohtia omaa tulevaisuuttani viiden vuoden päähän. Saatoin myös aavistaa, että tähän saattaa olla todella hauskaa palata viiden vuoden päästä (mikä pitää täysin paikkansa) ja olen siksi lähtenyt edes otsikkotasolla vähän pohtimaan tulevaa, vaikka alussa toteankin että minulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä asiasta. Pääset lukemaan vanhan tekstin (englannin kielinen) tästä.Moro siis itselleni viisi vuotta sitten ja samalla terveisiä minulle viiden vuoden päähän. Näistä viisivuotiskatsauksista voi lopulta saada tosi hauskan kokonaisuuden, jos saadaan useampi teksti vuosikymmenten aikana kasaan. Jatketaan siis ainakin 2015 jälkeen tällä 2020 vuoden tekstillä ja aloitetaan katsomalla ensin mitä 23-vuotiaana olen ennustanut vuodelle 2020 ja mitä lopulta on käynyt.
2015 ennusti vuotta 2020: Tässä tulokset
OpinnotEnnustin, että minulla on maisterin tutkinto. Oikein meni, sillä kävin 2016-2018 aikana itselleni maisterin tutkinnon samassa Estonian Business Schoolissa kuin tuolloin kandin tutkintoaan viimeistellyt minä.
Työpaikka
Työn osalta pistin panokset sen puolesta, että minulla on viiden vuoden päästä työpaikka perustellen asiaa sillä, että olen aina ollut töissä ja työpaikka on asia josta nautin. Ei kovin yllättäen oikein meni tämäkin ja tuosta hetkestä eteenpäin olen neljännessä työpaikassani Cloudialla, jossa aloitin 2020 alussa myyntipäällikkönä.
Ikääntyminen
Ennustin, että 23-vuotias minä näyttää 28-vuotiaan minun mielestä pikkupojalta ja ”vinoilin” tulevalle minulle, että 28-vuotiaana alkaa muuten Wikipedian mukaan ensimmäiset ikääntymisen merkit näkyä. Löysin elokuulta 2015 itsestäni kuvan ja todettakoon tässä tekstissä, että eroa ei ihan hirveästi ole peilikuvaan 2020.
Asunto
Ennustin, että en asu Järvenpäässä kuten silloin ja haaveilin tuolloin Kanadaan muuttamisesta. Järvenpään osalta meni oikein, mutta Kanadaan en päätynyt, vaan muutin Vantaalle noin kaksi vuotta sitten.
Parisuhde
23-vuotias minä oli sinkku ja veikkaili, että seuraavan viiden vuoden sisällä on jotain parisuhteita tiedossa. ”Little did I know”, että jo tuona kesänä 2015 Tinder tekisi temput, minkä seurauksena täällä Vantaalla asustelee kaksi henkilöä.
2020 ennustaa vuotta 2025: Tässä veikkaukset
Loogista olisi ennustaa vain samoja asioita kuin 2015, mutta samalla aiheet tuntuvat siltä, että 2025 minulle pelkästään nuo eivät ehkä ole ihan niin olennaisia asioita pohtia, joten täydennetään muutamalla asialla listaa ja otetaan ”turhia” pois. Vanhat teemat ovat kuitenkin tallessa, joten niitä voi katsoa sitten 2025, että tuliko olennaisia muutoksia, joita en nyt ymmärrä lähteä pohtimaan. Aloitetaan kuitenkin isoimmasta monia asioita yhteen nivovasta aiheesta.
Kihlat? Naimisiin? Lapsia? Ympärillä on tapahtunut jos jonkin verran näihin kolmeen liittyviä asioita ja hyvänä esimerkkinä tästä on huomenna pidettävät serkun lapsen 1-vuotis synttärit. Puolestaan 2019 kesällä oltiin yksissä häissä ja 2020 kesällä odottaa jo seuraavat. Totean tähän ainoastaan sen, että 33-vuotias Roni vuonna 2025 kertokoon tilanteen ja onnea pohdintaan, mikäli asioissa ollaan samassa tilanteessa kuin nyt.
Työ
Olen nyt tehnyt erinäisiä myyntitöitä noin yhdeksän vuotta. Aloitin juuri uudessa työssä ja olen päässyt ihan hyvään vauhtiin ensimmäisen kuukauden aikana. Se, olenko myyntialalla tai myyntitehtävissä myös vuonna 2025, on historiaan peilaten melko todennäköistä. Nyt tavoitteena on luonnollisesti oppia hallitsemaan tämä oma työ ja kasvattaa omalla panoksella yritystä.
Koti
Tein tästä lopulta kolmijaon ja viimeisenä käsittelyyn koti. Ymmärrän nyt näitä pohdittuani, miten paljon asiat lopulta liittyvät toisiinsa. Jos parisuhteessa tapahtuu jotain, saattaa se vaikuttaa kotiin ja puolestaan työpaikka määrittää pitkälti sen, missä kannattaa ja voi asua. Ei olisi mikään valtava shokki, jos 2025 osoitteeni olisi sama, mutta toisaalta ei myöskään mikään ylläri olisi muutto myös toisaalle.
Loppusanat
2015 minä oli hyvinkin varma siitä, että ei tiedä yhtään missä ollaan vuonna 2020. 2020 minä puolestaan tiedostaa, että vuonna 2025 ollaan erinäisistä syistä johtuen jossain tai sitten aikalailla siinä, missä ollaan nyt.
Olo on tällä hetkellä se, että olen saavuttanut monia niitä asioita, joista ajattelin hyvän elämän koostuvan: On kaunis koti, onnellinen parisuhde, maisterin tutkinto suoritettuna, mielenkiintoinen ja palkitseva työ ja löytyy myös hieno auto. 2015 minä sai lopulta monessakin asiassa ennustuksensa oikein, mutta samalla 2015 minä ei millään osannut ennustaa tätä kokonaisuutta ja nähdä, että olisin juuri tässä viiden vuoden päästä.
Sen myötä sanon, että ainakin tässä iässä pystyy tapahtumaan aivan valtava määrä asioita viidessä vuodessa, joten tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea tuleva tuo tullessaan. Aika siis näyttäköön, kirjoitanko seuraavaa tekstiä samassa kodissa, samassa parisuhdestatuksessa ja samassa työtilanteessa. Myönnetään, että aika laimea ennuste, mutta lopulta niin moni muu asia ottaa kantaa ja ohjaa omaa elämää, että on todella vaikea lähteä veikkailemaan tämän tarkemmin.
P.S. Ainakin jenkkeihin on tavoitteena päästä matkustamaan seuraavan viiden vuoden sisällä. Sen pitäisi onnistua kohtuu helposti.
Kommentit
Lähetä kommentti