Noin kymmenen vuoden ihmiskoe: Kertausharjoitukset 2019

Alkusanat

Keväällä PSTiedJ facebook-ryhmään ilmeistyi kuva kirjeestä saatesanoilla: ”sanokaa nyt pliis että muutkin sai valkoista postia firmasta”. Menin töitten jälkeen kotiin ja löysin myös valkoisen kirjeen kolahtaneen postiluukusta eteisen lattialle. Kommentoin ensimmäisenä facebookissa, että on psj Kiurukin käsketty lasauttelemaan ja lopulta kuva keräsi alleen runsaasti myös muiden ”innostuneita” kommentteja tulevasta koitoksesta. Henkilökunta toivotteli kommenttikentässä meidät tervetulleeksi takaisin intin väreihin.

Luin kirjeen tarkemmin ja sain tietää, että aikatauluna luvassa oli kertaaminen 1.11-10.11. ja lisätietona, että tulemme osallistumaan LEKA19 harjoitukseen Niinisalossa 4.11-8.11.

Telttaöitä marraskuussa. Toivottavasti ei jouduta sissitelttaan. Ja mitenköhän safkat menee? Saakohan taas kokkailla trangialla? Pitää muuten hoitaa varuiksi pakkipusseja.

Lähdin paikalle loppujen lopuksi ihan hyvällä fiiliksellä. Mukava kuitenkin nähdä äijiä, olihan siitä kuitenkin yli 8 vuotta kun kotiuduttiin, ajattelin. Näin jälkikäteen tuntuu, että kaikkeista mielenkiintoisinta lopulta oli se, minkä muutoksen näinkin kohtuullinen lisäys ikään kuin 8 vuotta tekee. Tässä tekstissä siis tärkeimmät havainnot reissulta ja siitä, miten ihminen tuntuu kehittyvän iän karttumisen myötä.

Ihan alkuun kuitenkin sanon, että oli ne meidän jutut ihan yhtä paskoja kuin ennenkin. Joskus ihan kirjaimellisesti.

Vastuunkanto

Ihmiset kantoivat vastuuta itsestään paremmin, mutta erityisesti joukon eteen tehtiin töitä ihan eri tavalla kuin muistelen inttiajoilta. Hienointa oli se, että se kulunut oman navan tuijottaminen loisti poissaolollaan. Tästä moni muukin kommentoi, että toimiipa tää nyt ihan eri tavalla kun kaikille on tullut ikää lisää ja itsekkyys on pois.

Tässä esimerkkejä:

Maanantaina kun lähdettiin leirille, oli meillä vaunumiehillä 4.00 herätys ja Niinisalossa telttaan pääsin sisään klo 23.27 sanalla sanoen ryytyneenä. Tällä välin jalkaväki oli laittanut teltan pystyyn (heh heh) ja lämpimäksi ja kipinälistan valmiiksi. Tultiin siis ihan valmiiseen pöytään, eikä saatu mitään sanomista siitä, ettei ”bemarit” tehny teltan eteen yhtään mitään.

Kerran sitten osa jalkaväestä joutui yöreissulle ja me vaunu-ukot vapautettiin sitten puolestaan heidät kipinävuoroista tuona yönä.

Puolestaan vaunun kanssa keskenämme pelatessa jokainen tiimistä hoiti mahdollisimman hyvin hommansa ja jos joku ei jaksanut, toiset paikkasi ja sitten vaihdettiin rooleja.

Jutut

Ukot oli löytäneet työpaikkoja ja tyttöystäviä/vaimoja, saaneet muksuja ja perustaneet firmoja, löytäneet duuneja, muuttaneet paikkakunnalta toiselle jne. Omasta elämästä kertominen oli miellyttävää ja ukkoja oikeasti kiinnosti ja sama toisinpäin. Ihan eri meno kuin intissä.

Oli siellä toki sitä roisia inttikieltäkin seassa, ettei todellakaan mennyt miksikään lässyttämiseksi.

Parhaat heitot

Nauroin reissulla lukuisia kertoja erittäin paljon ja en edes muista kaikkia niitä kohtia, joissa sai räkättää kuollakseen. Keräsin kuitenkin parhaiten mieleen painuneet jutut alle. Nauttikaa!

Ensimmäisessä kokoontumisessa:

Salmensuu ääneen koko porukalle: Mitä mä laitan tähän lähiomaisen puhelinnumeroon, kun puhelin on tuvassa enkä muista ulkoa?

Kiuru: 112

Ihmisten ulkonäöstä:

Ahtola: Se on kyl jännä et kaikki näyttää ihan samalta kuin ennenki. Esim Forsmani näyttää Forsmanilta, vaa 15 kiloa läskimpänä.

Teltassa klo 4.50

Silpola laulaen: Pokemon, omakseni saaan! (usko vaan)

Telkki: Vittu sä olet Silpola melkoinen sankari

Silpola: Vanha kunnon Silpola

Haasteita leirimuonituksessa:

Gluteenittoman ruokavalion kaveri: Tää mun erikoisaamupala, täällä on pelkkää vettä!

Ahtola: No on vittu ainakin gluteenitonta!

Yllätyshyökkäys huoltokomppanian leiriin

Haurinen: Spade (sotilaskeittäjä) tuhos meidän vaunun singolla, kun tehtiin yllätyshyökkäys niitä vastaan

Kiuru: Aika noloo meille

Haurinen: Äläpä

Vaunun takatilan elämää jalkamiesten suusta:

Mä oon nähnyt esim sellaista unta, että istun jalat ulkona tosta takatilasta ja juon kahvia

Täällä näkee ihan hirveitä unia. Mulla soi kokoajan päässä VR:n naiskuuluttajan äänellä, että ”vaunusta nouse”

Loppupuhuttelussa

Yliluutnantti kaikille: Mä en ole kovin hyvä pitämään virallisia puheita, mä oon paljon parempi vittuilemaan ja jauhamaan paskaa.

Lehtimäki: No mennään sillä

Loppusanat

Kiitos koko köörille heittämällä vuoden erikoisimmasta kokoontumisesta. Kun multa kysyttiin kotipuolesta, että miten on mennyt, kuvasin asian näin:

Perseestä, mutta selvittiin. Hauskaa jätkien kanssa. Muuten ihan perseestä.

Sitä se just oli. Mulla oli hauskaa, mutta luonnollisesti elämä omassa kodissa on taas aika sika mukavaa, kun on esimerkiksi valaisimet katossa ja penkki, jolla istua. 

En silti vaihtaisi missään nimessä tota kokemusta pois, sillä lopulta se antoi paljon enemmän kuin otti.

Ps. Ei ollut sissitelttaa ja ruoatkin saatiin syödä pakeista. Luhan mä hukkasin, mutta ostin sitten sotkusta uuden tilalle. Onnea sille varusmiehelle, joka saa bränikän luhan varusvarastolta!