Olipa kerran Kiuru

Tänään päivällä mun uskollisesti palvelleesta talvirotsista irtosi viimeinenkin nappi. Vetoketju siitä oli jo mäsä, joten nyt sitä ei enää saanut mitenkään kiinni. Muutaman hetken asiaa sulateltuani totesin sen napin olleen samalla viimeinen pisara ja päätin, että nyt minä ostan uuden takin. Laitoin Dressmannin myyjä Idalle, joka myös todisti uskollisesti palvelleen talvirotsin viimeisen kohtalokkaan repsahduksen, DM viestin Twitterissä, että täältä tullaan ostamaan uutta takkia. Hetkeä myöhemmin saavuin myymälään ja löysin Idan Dressmannin kassalta ja lähdettiin yhdessä etsimään mulle takkia. Siinä ei kauaa kestänyt, kun jo puin uutta takkia päälleni ja vanha survottiin Dressmannin kassiin odottamaan myöhemmin määrättävää kohtaloaan. Sitten sain whatsapp viestin Annalta. "Voisitko mitenkään tuua vessapaperii tullessas :)" "Unohdin taas". Tähän vastasin "Ostin uuden talvitakin" "Voin tuua". "ILMAN MUA" "Kehtaatki...

Moi. Tämä tarina kertoo siitä kuinka minä ja avovaimo/kihlattu/tyttöystävä (miksi sitä nyt ikinä haluaa kutsua) tapasimme. Se on mukava tarina. Se on ehkä jopa surrealistinen stoori. Eihän tolla tavalla käy kuin huonoissa B-luokan saippuasarjoissa- tarina. Mulle se on tärkee ja luonnollisesti henkilökohtainen juttu. Mutta musta se on niin hauska tapahtumasarja, että se on varmasti mukava muidenkin lukea. Eikä tartte sitten selostaa kun tavataan. Heh. Selostaisin anyway. Tästä lähtee. Tapahtumapaikkana Abiristeily vuonna 2010. Mäkelänrinteen lukiossa oli yläasteelta siirtynyt yksi kaveri samalta luokalta ja hänen kanssaan vietettiin, jos en ihan väärin muista, niin ainakin osa ajasta laivalla. Mutta siinä vaiheessa, kun kaveri hävisi hyttiin X henkilön X kanssa lähti meikä poika "vielä kerran" käppäilemään kohti tanssilattiaa. Samaan aikaan toisaalla hän oli väsynyt. Ei olisi enää huvittanut juhlia ja teki mieli mennä hyttiin nukkumaan. (Onneksi) hänen kaveri oli tois...