Olipa kerran Kiuru

Vuosi 2015 aloitettiin puhtaalta pöydältä. Lupauduimme olemaan valmiita kaikkeen ja annoimmekin tulevalle tehtävän: Antaa palaa vaan. Alkuun oli heti hankalaa koulun kanssa, mutta sijoitimme kaiken energian kouluun ja selvitimme tukalan tilanteen ottamatta yhtään F:ää tai E:tä. (A-E arvosteluasteikko, A paras E huonoin, F hylätty) Maaliskuussa meille tuli eteen ehkä hieman ennakoitukin tilanne. Tapa hankkia tuotot oli haettava toista reittiä. Tämän myötä aiemminkin blogissa mainittu peliliike suoritettiin ja siirryimme takaisin vanhoille apajille. Edellisenä vuonna suoritetut toimenpiteet asumisen suhteen aiheuttivat luonnollisen liikahduksen menoissa, ja tämän asian kanssa onkin painittu menemään pitkin kylmää ja pimeää talvea. Keskusteltuani eri sidosryhmien kanssa päädyimme pääsidosryhmän kanssa aloittamaan toimet yhteensulautumista varten. Tulemme siirtämään toimistomme huomattavasti pienempään tilaan, mutta fasiliteeteista meidän ei ole tarve tinkiä. Päinvastoin: kasvatam

Olen yrittänyt selittää kuinka koulu vie ihan kaiken. Se, että joka hetkessä on tieto takaraivossa siitä, että tämänkin ajan voisin käyttää koulutehtäviin on väsyttävä tekijä. Siksi töissä on kivaa käydä, kun siellä ei saa tehdä koulutehtäviä, vaan pitää antaa 100% työlle. Mä kuitenkin tiedän, että ei mun tarvitse kaikkea tehdä tasan nyt ja tässä.  Mutta voisin. Sehän olisi seuraavalta päivältä pois. Pitäisikö ehkä aloitella sitä yhtä tekstiä? Mitä sille yhdelle ryhmätyölle muuten kuuluu? Ketä siinä toisessa oli meidän ryhmässä? Onkohan vielä paljon tulossa jotain uusia tehtäviä, kun tossakin on jo niin paljon? Äh toikin on jo tulossa jo tossa välissä. Ai niin toi voi helvetti äkkiä hommiin. Niin. Tämä vie kaiken. Olen nyt lyönyt kaikki tehtävät ja aikataulut exceliin ja pitänyt kirjaa siitä mitä olen minäkin päivänä koulun eteen tehnyt. Sen avulla olen pysynyt kartalla siitä, mitä kaikkea hommaa on milloinkin tiedossa. Tuo samainen excel tiedosto kertoo, että huomenna tä

Kolme vuotta nuorempi minä totesi näin: Itäkeskus on kyllä niin kaukana. Teen mieluummin Vantaalla töitä. Neljä kuukautta nuorempi minä kirjoitti blogiin näin: ”Työelämä: Tänään tein viimeisen päivän ständimyyntiä. Huomenna menen allekirjoittamaan uuden työsopimuksen.” Arvatkaa historiaminät mitä? Huominen minä menee Itäkeskukseen tekemään ständimyyntiä. Niin ja arvatkaa mitä muuta? Nykyminästä tuntuu suorastaan loistavalta palata.